Lokakuussakin se ihan sama aurinko paistaa, vaikkakin puiden latvojen takaa ja tuuli on juuri purjehdukseen sopivaa. Hetken syystuulessa viileiden vetten keskellä vietettyään sitä sitten muistaa miksi purjehdus on kesäinen laji. Kesällä voi purjehtia läpi yön, nyt jo seitsemän aikaan tuskin näkee varpaitaan ja rantautuminen on vaikeaa kylmästä pökkelöisin jaloin ja kankein sormin. Mutta vielä oli vesille päästävä!
Meitä on onnistanut sataman valinnassa, sillä ihan naapurissa on Tampereen Navigaatioseuran tukikohta. Matka Tampereelta veneelle vie noin kolme ja puoli tuntia, joten mukavinta on ajoittaa saapuminen iltaan, nostaa purjeet ja tehdä lyhyt, noin tunnin, siirtymä seuran rantaan Korppooseen. Aamulla pääsee sitten hyvin levänneenä heti vesille! Tällä kertaa viileän iltapurjehduksen jälkeen osasimme erityisesti arvostaa mahdollisuutta yöpyä lämpimässä tuvassa, sillä veneen lämmityslaite odottaa autotallin lattialla huoltoa :) Ja kesäisten avogrillihetkien sijaan grillikota tuntui luksukselta.
Nauvo-Korpooo akseli jakaa lähivetemme hyvin erilaisiin ympäristöihin ja tunnelmiin. Etelään lähtiessä alkaa karun kaunis Saaristomeren kanssallispuisto kallioluotoineen ja pohjoiseen mentäessä maisemaa täplittävät metsäiset saaret. Pääsääntöisesti purjehdusretket ovatkin suuntautuneet etelään, kohti avaraa kauneutta. Eteläiset avovedet eivät oikein houkutelleet lokakuisessa melko navakassa ja puuskaisessa tuulessa ja päädyime suuntaamaan kohti pohjoista.
8-10 metriä sekunnissa koillistuulta tiesi vauhdikasta noin 6-7 solmun kryssiä kohti pohjoista. Tässä pieni pätkä melko tasaista menoa videolle tallennettuna. Puuskat toivat eloa menoon ja videon lopussa vähän kallistaa ja piti siirtää kamera pärskeiltä turvaan.
Sellaisen huomioin teimme, että jostain syystä kaikkein vauhdikkaimmista pätkistä ei koskaa ole kamerassa kuvia saati videota... Lieneekö syynä se, että silloin huomio kiinnittyy ihan muuhun kuin kameran räpläämiseen. Siitäkään ei ole näyttä kuvaa kun läheiseltä luodolta nousi ilmaan merikotka :)
Muutenkin lintujen kuvaaminen liikkuvasta veneestä on osoittautunut haasteelliseksi. Kun joskus saat zoomilla keikkuen otettuun kuvaan osumaan elävän otuksen, on se mitä suurimmalla todennäköisyydellä pistänyt vähintäänkin päänsä veteen tai lentänyt kuvausalueelta pois.
Vaikkei ihan kamalaa kallistuskulmaa ollutkaan, niin sen verran kuitenkin, että veneessä keikkuminen kävi kuntoilusta.
Oli tainnut vähän tuulla...
Ruuanlaitto kryssillä on vähän hankalaa, koska kallellaan olevaan kattilaan voi laittaa keitinvettä paljon vähemmän kuin tasamaalla. Päädyimme helpomman elämän perässä etsimään sopivaa laituripaikkaa savulohipastan valmistuksen ajaksi. Emme olleet ennen käyneet Houtsalan vierasvenesatamassa, joten suuntasimme sinne.
Vaikka isolla Turku-Maarianhamina väylällä muita purjeveneitä näkyikin, oli sen pohjoispuolella taas hiljaista. Purjehduskausi taitaa ihan oikeasti olla lopussa. Sen tajusimme kun tähystimme Houtsalaa lähestyessä laiturilta kiinnityspaikkaa. Poijuja kyllä näkyi, mutta laiturista ei ollut havaintoa. Kiinnityimme vierasvenesataman vieressä olevaan yhteysaluslaituriin ja totesimme vieravenelaiturin uponneen veden alle.
Minä vedin viiden vaatekerroksen ja paukkuliivien päälle vielä Timon villapaidan. Siitä huolimatta lounaan tuoma lämpö katosi nopeasti viileään tuuleen. Timossa on ennemmän merikarhun ainesta. Hänen puheestaan sai sentään selvää, minä tuskin kykenin paluumatkalla puhumaan hampaiden kalinan seasta. Ensi vuonna Calypson varustukseen kuuluu ehdottomasti rommipullo. Mutta ihanaa oli ja ihanalta tuntui myös istua lämpimään autoon ja ajaa pimenevässä illassa kotia kohti. Kuuden kuukauden päästä on taas luvassa aurinkoista ja mukavaa veneilysäätä! Tuskin maltan odottaa...
Sari
Write a comment
Eija (Monday, 17 October 2016 08:19)
Niin elävä kuvaus, kuin olisin ollut itse mukana. Minussa(kin) asuu sen verran romantikkoa, että ensimmäinen ajatus oli että vau, kunpa olisinkin ollut mukana. Sitten sanoo realistiminä, että sinähän inhoat kylmää. Joten olenpa onnellinen, että kylmän sijaan olen lämpimässä